lauantai 30. heinäkuuta 2011

Uusi menu

Pikkuhiljaa alkaa sesonki vaihtua kasvimaalla. Pinaatit, mansikat ja herneet ovat muisto vain, ja nyt aletaan keskittyä papuihin, kurpitsoihin ja juureksiin. Herneet olivat pettymys tänä vuonna. Kelvedon wonderin "siemenet" olivat jo niin iäkkäitä, etteivät itäneet hyvin, ja kasvupaikkakin jäi maissien ja parsojen varjoon. Rondo kasvoi suht. hyvin, mutta siitä ei paljoa iloa ollut, kun se ei ole kovinkaan maukas lajike, ja kehtaa vielä tehdä massiivisen pulleat palot, joiden sisällä onkin vain ärsyttävän pikkiriikkiset herneen pipurat. Ja matoja.

Raitajuuri Chioggia ei itänyt, mutta keltajuuri Burpees golden globe tekee mukavasti iloisen keltaisia mukuloita. Harmi vain, etteivät maistu juuri millekään. Ens vuonna vois kokeilla ihan oikeaa punajuurta, jahka löytää hyvän lajikkeen. Chioggia on ollut niin makean maukas ja vieläpä kaunis marianneraitoineen, että vaikea löytää sille voittajaa.

Palsternakkakin tekee hyvää satoa, ja mikäli ei ihan heti tule yöpakkasia, saadaan jopa oikeita kurpitsoja ruokapöytään, kesäkurppareiden lisäksi (taas tänä aamuna poimin kymmenkunta käsivarren pituista ja paksuista kesäkurpparia odottamaan chefiä). Perunaa on pienen armeijan tarpeiksi asti. Helteitä on onneks luvattu vielä pari kuukautta, niin ei ehkä ihan heti tarvi ruveta miettimään säilöntävaihtoehtoja. Tuoreena kun kaikki maistuu niin paljon paremmalta.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Nimi on enne

Samperin Lungo, kun sen hedelmät eivät nuorina erotu lehtivarsista. Yhtäkkiä sitä vain huomaa, että maata pitkin luikertelee jo käsivarren mittainen kurppari, ja sitten onkin kiirus sitä poimimaan. Chefin kanssa luetaan keittokirjat puhki kohdasta "courgettes" ja yritetään keksiä hyviä reseptejä. Piemontessa sain ihanan kurppariantipaston, joka olisi mahtava osata replikoida. Hyvää oliiviöljyä ja tilkkanen etikkaa siinä oli, ja jotain kivaa maustetta. Minttuakin, ehkä.

Ennenvanhaan ihmettelin, kun isosisko tuskaili valtavan kesäkurpparisadon kanssa, ja puutarhakirjoissakin varoitellaan, ettei kannata istuttaa kuin 1 kurpparipuska vuodessa, kun sen sadosta riittää mainiosti koko perheelle. Meillä ei ole koskaan aiemmin ollut sadon kanssa ongelmia; pikemminkin ollaan jouduttu odottelemaan kurppareita ja tuskailemaan, kun niiden päät alkaa mädätä ennen kuin ehtivät ruokapöytään. Lämmin ja sateinen kesä lienee aiheuttanut sen, että nyt riittää kurppareita koirille soseutettavaksi asti.

Eilen tehtiin kurpparista, pastasta ja pancetasta carbonara, eikä yhtään ihmetelty, miksi The River Café pitää Lungoa parhaimpana kurpparina. Tekstuuri säilyy miellyttävänä, maku on mukavan pähkinäinen, eikä ulkonäössäkään ole valittamista. Tästä taitaa tulla meidän vakikurppari.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Rooma vs Firenze

Sentään jotain positiivista tähän murheelliseen kesään: fenkoli onnistui! Nyt sitä vasta tajuaa, miten onnen potkima sitä puutarhan alkuaikoina oli: kainalossa oli törkeän nuori jamppa (nyt se on jo vajaa nelikymppinen!), tuholaisia ei ollut (jopa ruusukaali onnistui ekana vuonna!) ja kaikki siemenet tuotti satoa pelkästään tyrkkäämällä ne multaan. Fenkoli oli niin takuuvarma, että sitä tarjottiin joka aterialla balsamicossa uitettuna.

Muutaman vuoden päästä fenkoli osoitti nirppanokkaisuutensa, kun se pullukoiden sijaan kasvatti vain pitkiä kuikeloita, joita sitten nokkaa nyrpistellen silputtiin salaatteihin. Viime vuonna ei maailmalta löytynyt kuin yrttifenkolin siemeniä, joista ei kasva mötiköitä ensinkään, vaan pelkästään tillimäistä hörsylää.

Paolo Arrigon kirjassa mainittiin, että fenkoli tarvii paljon valoa, joten istutin sitä tänä vuonna erityisen valoisaan paikkaan - kunnes taustalla oleva aronia ja vieressä kasvava herne päättivät luoda synkän varjon fenkolin ylle. Sen verran valoa jostain onneksi siivilöityi, että fenkoli jaksoi kasvattaa muutaman ison mötikän kuikeloiden rinnalle.

Arrigo on sitä mieltä, ettei fenkolia edes kannata kasvattaa, kun se on kovin hankala, mutta tyypillä ei selvästikään ole pohjalaista geeniperimää. Fenkoli on niin upean makuinen vihannes, että varmasti kasvatan sitä niin kauan, kuin toimistorotan selkä taipuu istutuspuuhiin. Di Firenze näyttää olevan se lajike, joka on parhaimman sadon ja valkoisimmat mötikät tuottanut. Tämän vuoden merkki on Romanesco, joka tekee myös hyvin maukkaita, tosin vihreitä (ei väri fenkolia pahenna), mötiköitä.

Fenkoli on valitettavasti yksi niistä vihanneksista, joita ei ikinä selvin päin voi kaupasta ostaa. Muutaman kerran olen himoissani sortunut marketin fenkoleihin vain todetakseni, että ne ovat pelkkää selluloosaa, joissa ei ole minkään valtakunnan makua. Kuten tomaatit, kurkut ja parsat, fenkoli kelpaa ihmisravinnoksi ainoastaan itse kasvatettuna.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Missoni-mania

Maalaushulluus iski, ja nyt puutarhuri kulkee maanisena suti kädessään ja miettii seuraavaa kohdetta. Kukkatikkaat saivat jo Missonia ylleen, ja nyt on käsittelyn alla köynnösristikko. Kalliiksi tulee tämäkin iili, sillä nythän on ihan pakko hankkia uudet ruukut sekä tikkaille että ristikon eteen. Entiset riemunkirjavat tai siníset eivät sovi alkuunkaan uuteen värimaailmaan. Ja hiukan myös tuo lohenpunainen begonia riitelee tikkaiden kanssa, joten uudet kukatkin vois hankkia.

Lintujenruokintateline näyttää epäsopivan valkoiselta, joten täytyy pikaisesti sutaista se pinkiksi. Sitten jää murheenkryyniksi vain tuo sininen sadevesitynnyri. Tarttuiskohan siihen jonkin tartuntamaali, jonka sitten vois pinkkiyttää...

Parempi prinsessakausi nelikymppisenä kuin ei ikinä.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Juomukurppari

Eka "Firenzen pitkä" eli Lungo di Firenze -kesäkurpitsa venähti sen pituiseksi, että päätyi ruokapöytään. Nimestään huolimatta sitä ei kuulemma kannata liian pitkäksi päästää, jotta erinomaiseksi ja pähkinäiseksi kehuttu maku ja napakka tekstuuri säilyvät hyvinä.

Kurpitsan ulkomuoto osoittautui todellakin olevan "ribbed for your pleasure", sillä siitä leikatut, ratasmaiset lantit olivat hauskannäköisiä, suorastaan kauniita, salaatissa. Maku oli raikas, eikä siinä ollut kesäkurppareille tyypillistä ulpukkamaisuutta. Täytyy seuraavaksi koittaa pyöräyttää lungot pannulla ja maistaa niitä lämpiminä. Lungo tosin on niin macho, että tuntuu pukkaavan vain miespuolisia kukkia, joten voi olla, että hedelmät jäävät harvinaisiksi herkuiksi.

Paolo Arrigon kirjassa oli mielenkiintoinen kesäkurppariresepti, jota täytyy kokeilla: kurpparisiivuja kuivataan ensin uunissa ja sitten paistetaan rapeiksi pannulla. Paolo tosin uittaa niitä vielä oliiviöljyssä ja etikassa ja turskauttaa päälle valkosipulia ja minttua. Ei kuulosta pahalta sekään.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Goljatti kiipeää

Skeptikko oli skeptinen, kun luigi tuon ruusukaaren asensi. Ei kai nyt edes ruusupapu noin korkealle luikertelisi. Skepsismi kasvoi kasvamistaan, kun ruusupapu ei alkuunkaan lähtenyt itämään. Mutta yhtenä päivänä Goliath oli saavuttanut jo ensimmäinen poikkipuun ja seuraavana päivänä kurkotteli jo kymmeniä senttejä korkeammalle. Toinen Goliath kiemurtelee ympäri etupihan pergolaa, ja kolmannelle rakensin juuri sillan kahden pikku obeliskin välille, kun se oli kasvanut hyvän matkaa obeliskin yli. Tulipunaisia kukkanuppuja on jo näkyvissä, joten kohtapuoliin saadaan ruusupapuja myös ruokapöytään.

Vahapapukin onnistui yllättämään. Se oli huomaamatta puskenut vartta pitkin kasvihuoneen lattiaa (lattiapinta-alasta on vain murto-osa enää näkyvillä, kun italialainen melonikurkku kasvattaa muhkeita varsia ja lehtiä - muttei hedelmiä) ja tehnyt muutaman pavunkin. Chef voisi tämän päivän grilluuksille kehittää lisukkeen vahapavuista ja kesäkurpitsasta. Challenge time!

Niin, ja sekin yllätti, kun aamulla mittarissa oli vain +5 C. Great.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Paholainen pitäköön Pradansa

Meidän keinu luottaa tänä sesonkina Missoniin.

Keinuparka tuli meille vuosia sitten rescuena; rumana ja likaisena. Luigi sitä pesi ja hioi ja haki monta monituista maalipurkkia, kun yritettiin soinnuttaa keinun sävy talon keltaiseen tiiliseinään. Lopulta oikea keltainen löytyi, ja keinu alkoi näyttää kelvolliselta näyttäytymään julkisesti puutarhassa.

Tänä kesänä keinu oli taas likainen ja rapistunut, joten käännyin designguruni puoleen ja kysyin, minkä väriseksi keinu olisi hyvä maalata. Arvasin, että nainen, jonka mielestä jopa koirien pitäisi olla vaaleanpunaisia, osaisi antaa varman mielipiteen, enkä pettynyt. 3-vuotiaan vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: vaaleanpunainen. Kun siihen vielä lisättiin isosiskon visio Missonin tyyppisestä värityksestä, oli pakko lähteä siltä istumalta Bauhausiin valitsemaan sävyjä.

Seuraavaksi maalausasemalle (ei meillä normaalisti pidetä kulahtanutta bukleemattoa asfaltilla) päätyy kukkatikkaat.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Insalata mista

Viimeinkin ollaan siinä siunatussa tilassa, että saadaan aterioille lisukkeet omasta pihasta - ja vielä jonkin aikaa myös jälkkäri, sillä mansikat kypsyvät niin nopeasti näillä helteillä, että joka päivä täytyy käydä niitä poimimassa. Yllättävän suuria marjoja Polka pukkaa yhä, vaikka kuulemma mansikan taimet pitäisi kolmen vuoden välein vaihtaa uusiin. Meillä tosin myyrät uusiuttavat mansikoiden taimikantaa joka talvi, joten ehkä puutarhurin ei tarvi ikinä moiseen vaivautua.

Ruuan lisukkeet menevät kylläkin fantasiaosastolle, sillä koskaan ei tiedä, mikä yksilö on niin kypsä, että se on pakko käyttää heti paikalla. Eiliseen salaattiin päätyi Burpless-kurkku, joka on kasvihuoneen lämmössä kasvanut ihanan makeaksi. Minibel-tomaatti puolestaan osoittautui ikävän mauttomaksi. Tarvii käyttää sen hedelmät lämpimiin ruokiin ja odottaa, että Sungold kypsyy salaatteihin. Sokeriherne De grace valitettavasti tekee kovin nopsaan herneet sisälleen, joten siitä ei kovin hyvin ehdi nauttia. Toisaalta, naukseria vartenhan meillä sitä kasvatetaan, eikä naukseri pistä pahakseen, jos suuhun osuu muutama mauton hernekin.

Kesäkurppari Nano verde di Milano on mukavan maukas ja napakka tekstuuriltaan. Suikaloin yhden yksilön eilen pannulle paahtumaan, ennen kuin lisäsin sen salaattiin. Salaattiin päätyi myös tuo siveästi jalkojaan ristissä pitävä porkkana (jotain siveyttä sentään tässä puutarhassa! Puutarhuri itse kun maalasi eilen puutarhakeinua niin tohkeissaan, ettei huomannut naisellisen ulokkeensa vapautuneen nirunarutopista. Kyseinen toppi päästi myös sisäänsä paarman. Erittäin voima(sana)annuttava kokemus ja luonnonmukainen kohotusefekti!).

Tänään onkin sitten vuorossa Escarole-salaatista ja pancetasta tehty keitto.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Viidakkoviljelyä

Tänä vuonna jokainen päivä kasvimaalla on seikkailu. Huonosti itäneet siemenet ja kirppakatastrofi saivat puutarhurin keväällä hätäpäissään heittelemään siemeniä sinne tänne, jotta edes jotain ruokaa alkaisi kasvaa. Siistien kasvirivien sijaan kasvimaat ovat yhtä pöpelikköä, jota joutuu päivittäin penkomaan nähdäkseen onko syötävää jo saatavilla. Joitain kasveja olen joutunut siirtämäänkin, kun ovat kovin kituneet toisten varjossa.

Se hyöty tuosta sekasotkusta on, että se saa tuholaisten suuntavaiston sekaisin. Kirpat ovat tehneet joukkopaon, ja kaaliperhoset lepattaneet autuaammille kaalimaille. Olin lentää selälleni hämmästyksestä, kun nykäisin kasvimaalta putipuhtaan porkkanan. Semmoista ihmettä ei meidän pihassa ole näkynyt sitten vuoden 2005. Parina viime vuonna ovat porkkanat päätyneet kasvimaalta suoraan kompostiin, kun ovat olleet niin matoisia (juu, tämä puutarhuri ei todellakaan opi läksyjään, vaan innostuu joka vuosi yrittämään uudestaan ja uudestaan).

Jonkinmoista kiertoviljelyä olen harrastanut, mutta siltikin tuholaiset ovat kohteeseensa löytäneet. Tästä lähtien täytyy ruveta harrastamaan viidakkoviljelyä - ellei sitten muutaman viikon päästä käy ilmi, että pöpelikön keskellä viihtyykin jokin ennen näkemätön terminaattori.

Hyvää nimipäivää kaikille pienille, kuubalaisten sikarien värisille Saimi-koirille!

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Ei tarttenutkaan

Miksipä sitä Italiaan lähtisi, kun kotonakin voi olla. Po-joen sijaan voi ihailla tontin päädyn rapaojaa, ja tajarinin tilalla nauttia oman pottumaan Siikliä. Ja sadetta ne lupas Torinoonkin, joten ei edes säätila olis ollut erilainen. Jos nyt vielä alkais puhua italiaa luigi della casalle, niin sittenhän ei yhtään harmittaisi alkumetreille hyytynyt lomamatka. Ei yhtään. ¤%&#""!

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Tarttis lähtee Torinoon

Mutta miten täältä nyt minnekään malttaa lähteä, kun just on Charles de Mills puhkeamassa kukkaan! Paleltumisesta, koiranpissasta ja jänön hampaista huolimatta Charlesit lähti hienosti kasvuun, ja tuo yksi on ihan täynnä nuppuja. Pahus vieköön, jos se ehtii ens viikon aikana kukkia itsensä näännyksiin, ja ainoa mitä minä näen, on pari nuupahtanutta terälehteä nurmikolla. Tarttee pyytää anoppia ottamaan kukinnasta kuvia.

Myös liljat ovat nupuillaan, mansikat punertumassa ja herneenpalot täyttymässä. Jompi kumpi kesäkurpitsoista, Nano verde tai Fiorentino, innostui jo pukkaamaan tummanvihreää pötköä. Hyvässä lykyssä ei tarvi reissun jälkeen huokailla tyhjää jääkaappia, vaan voi rauhassa aukaista tuliaisviinin ja miettiä sille mukavaa kasvislisuketta.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Varkaiden paratiisi

Jo pari viikkoa olin katsellut kasvaria epäuskoisena: jumalaton määrä lehtiä, oksia, köynnöksiä, kukkia, raakileita... Energia ei vain riittänyt moisen syherön selvittämiseen, ja ylipäätään näillä helteillähän olis tuonne kuukahtanut alta aikayksikön. Tyydyin siis vain pikaisesti truuttaamaan vettä kasvien niskaan kasvarin ovelta.

Tänään päätin pitää yhden naisen Miss Märkä T-paita -kisan, kun ei kasvariin enää päässyt kuin viidakkoveitsen kanssa, ja urheasti aloin setviä kaaosta ämpäri ämpäriltä, hien noruessa pitkin cleavagea. Tomaateista veistelin lehtiä ja varkaita (ja varkaiden varkaiden varkaita - eikö täällä kukaan hoida kasvaria :-0 ) ja sidoin vaappuvia oksia tukinaruin. Mukavasti oli jo Sungoldia ja San Marzanoa tulossa.

Jack be little -kurppari köynnösti pitkin poikin ja oli tehnyt jo muutaman lapsosen. Kurkkuja tökötti tukiristikossa kolme, ja jokaisessa paprikassa ja munakoisossa oli raakileita. Näköjään joku pölyttäjä on sentään tuon syherön alle eksynyt menestyksekkäästi.

Pari kurkkuämpäriä ja yhden paprikan heivasin pois, kun eivät olleet kunnolla lähteneet kasvuun. Laitoin ämpäreihin pensaspapua kasvamaan. Saa nähdä, ehtiikö vielä tehdä satoa.

Altakasteluruukkukokeilu on tuottanut mielenkiintoisen tuloksen: paprikan ja tomaattien koossa ei ole eroa tavisämpäreissä kasvaviin, mutta altakastelumunakoiso on ihan jättimäinen verrattuna ämpärissä asuviin lajitovereihinsa. Ens vuonna on siis muistettava käyttää altakastelut munakoisoihin.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Pihapapuja

Kuten armaisan lankoni blogissa keskusteltiin, Suomesta on vaikea saada minkään valtakunnan papuja - siis tuoreita, eikä mitään tölkkikamaa. Marketeissa näkyy vain kelmuun pakattuja, eteläafrikkalaisia tai kenialaisia pavunpalkoja, jotka eivät herkuttelijaa houkuttele, ja härkäpapu on meillä eläinten rehua, eikä kelpaa ihmisravinnoksi.

Tuossa muutaman kilometrin päässä kasvaa suuret pellolliset härkäpapua. Näky on hämmentävä, kun tietää, että kaikki se herkku menee rehuksi. Vaikka tokihan se on hienoa, että edes eläimet pääsevät nauttimaan luksusgourmetista. Toivottavasti joku myös raastaa niille parmesania tai pecorinoa papuaterian päälle.

Jo ekana kasvihuonekesänä laitoin Borlottoa ja pensaspapua kasvamaan kasvariin. Keltainen vahapapu olikin ihan järjettömän hyvää ja satoisaa. Borlotto ei koskaan oikein kasvarissa viihtynyt, joten muutaman vuoden jälkeen lopetin sen kasvattamisen. Pensaspapua on siitä lähtien ollut joka vuosi kasvarissa, joskus enemmän ja joskus vähemmän menestyksekkäästi.

Salkopapujen kanssa onkin sitten ollut hankalampaa.Joka paikassa sanotaan niiden tarvitsevan paljon lämpöä, joten sinnikkäästi tungin niitä kasvariin, mutta eivät ne siellä viihtyneet. Dolico del metro oli ainoa, joka teki kunnolla satoa, ja tietysti se oli sitten just se täysin mauton lajike. Tänä vuonna tuskastuin papupussieni kanssa ja heitin Blauhildet, Imperio biancot ja Cobrat pihalle. Joku niistä (juu, en tietenkään muista mihin laitoin mitäkin) innostui kovasti itämään, ja kiipeilee nyt kasvarin seinää ja papukaarta pitkin.

Tämänvuotinen ruusupapu Goliath ei tunnu kovin kiivaasti itävän. Täytynee ens vuonna palata Celebrationiin, joka teki valtavan sadon viime vuonna. Härkäpavut Medes ja Express kukkivat jo täysillä ja toivottavasti tekevät hyvän sadon. Viime kesän kuivuudessa härkäpavuista tuli tosi kuivakoita ja sitkeitä. Täytyy tänä kesänä muistaa pitää huolta myös papujen nesteytyksestä, jotta voi sitten itse nauttia niistä virkistävän valkoviinin kera.