Purjoa pöytään ja puutarhaan

Luigi della casa teki viikonloppuna herkullisen lisukkeen hirven sisäfileelle: voissa ja Noilly Pratissa uinutta purjoa. Aivan järisyttävän hyvää.

Kun on koko syksyn taas lukenut puutarhalehdistä brittien hehkuttavan purjosatoaan ja siitä tehtyjä ruokia, täytyi ostoslistaan lisätä vielä purjon siemenet. Joskus aikojen alussa kokeilin purjon kasvatusta, ja totesin, että ei ole meikäläisen puuhaa: ensin pitää esikasvattaa sellaista rairuohon näköistä huitulaa, ja sitten jollain ilveellä saada se istutettua kasvimaalle ja vieläpä kasvamaan taivasta kohti, eikä maata pitkin. Ihan mahdoton harjoitus.

Naapurin mummo sanoi kasvattavansa purjoa menestyksekkäästi kasvihuoneessa, mutta sinne on hankala saada tarpeeksi suurta kasvualustaa, jossa mahtuisi kasvamaan useampi kuin yksi purjo. Ehkäpä luigin virittämät harsot tarjoavat vastauksen tähänkin ongelmaan. Harson alla ei tuuli pääse huituloita riepottelemaan.

Nyt täytyy vain odotella Thompson & Morganin seuraavaa alennustarjousta. Sitten menee King Richard tilaukseen - noin mahtavannimisen purjon täytyy tököttää ylväänä jopa meidän pihassa.

Kurpitsaiili

Jostain (enkä kuollaksenikaan enää löydä mistä) luin pienehköstä, vihreästä talvikurpitsasta, jossa on hyvä maku ja jota on helppo kasvattaa ja valmistaa. Ajatus kurpitsasta on aivan ihana: söpö mutta robusti vihannes, josta voi syksyn pimeydessä valmistaa höyryävää keittoa.

Totuus on toistaiseksi ollut toinen: kurpitsoiden tekstuuri on ällön jauhoinen ja maku täysin olematon. Ainoastaan siemenet on hyviä, kun ne donkkaa pannulle öljyn, chilin ja suolan kera. Kaikki muu on vain selluloosaa.

Joskus onnistuin kasvattamaan Butternutin, jahka sitä ensin kasvihuoneessa viikkotolkulla ihmettelin, että mikä kurkku tää nyt muka on. Mutta ei senkään maku säväyttänyt.

Nyt ajattelin kokeilla huligaaneja, mikrossa valmistettavia, lapsiystävällisiä kurppareita. No, tuskin luigi della casa niitä mikroon tunkee, mutta halusin kokeilla pienikokoisempia kurppareita sen takia, josko niissä olisi makua ja mukavampi tekstuuri.

Niin siis joo, tein Thompson & Morganille tilauksen, joka siinä tehdessä piteni pitenemistään, kun sivuja pläräillessä muistui mieleen lisää puuttuvia vihanneksia. Kivasti saavat tullessaan taas kylmäkäsittelyn tuolla postilaatikossa.

Myrkynlykkääjä

Johan Thompson & Morgan myrkyn lykkäs: £ 10 off your next online order! Ja minä kun ajattelin tehdä siementilauksen vasta sitten, kun olen lukenut From seed to platen ja miettinyt, mitä tilaan Seeds of Italyltä.

Tuollaista alennusta ei kuitenkaan voi jättää käyttämättä, etenkin kun just olin tsekannut, mitä siemeniä multa tällä hetkellä puuttuu. Tilauslista on jo valmis. Eikä ole mikään synti tehdä siementilausta kahteen eri firmaan, eihän? Vaikka tilais samaa vihannesta mutta eri lajikkeina?

Sen verran täytyy itseä taputtaa selkään, että älysin ottaa kynän ja paperia viereeni, kun aloin lukea From seed to platea. Tulee Seeds of Italyn tilauslista siinä kätevästi tehtyä samalla.

Ruukkuinventaario

Luigin chilipata antoi sen verran energiaa, että innostuin joulusiivoamaan kodinhoitohuoneen. Kukkaruukkuja oli kertynyt pöydät ja kaapinpäälliset täyteen, joten ne joutuivat kiihkeän inventoinnin kohteeksi.

Värikoordinointi ei meikäläiseltä onnistu edes kukkaruukuissa, joten lajittelin ruukut koon mukaan. Pienet lensivät armotta kaatopaikkakuormaan, koska ne ovat niin epäkäytännöllisiä. Ja rumat tietty perässä, sillä kuka nyt rumia ruukkuja haluaa katsella. Paitsi niitä kammottavia altakasteluruukkuja, jotka ylettömästä rumuudestaan huolimatta ovat osoittautuneet välttämättömyydeksi basilikan kasvattamisessa.

Nyt ovat ruukut melkein sievissä pinoissa odottamassa, että vaaleanpunaisiin istutetaan kevään ekat jalopelargonit ja pinkkeihin salviat. Siniset löytänevät tiensä kukkatikkaille. Kirkkaanvihreät vois laittaa kasvihuoneen portaiden viereen ja istuttaa niihin jotain räväkkää kukkaa. Sitten 6 kuukauden päästä.

Inventaario 2010

Hyisen metsälenkin jälkeen puutarhurilla oli 2 vaihtoehtoa: 1) alkaa joulusiivo 2) inventoida siemenpussit. Joulusiivoon on vielä 5 viikkoa aikaa; siemenpussit pitää inventoida hetijustnytkohtasamantien.

Sen verran olen organisoitunut, että siemenlaatikoston yläosa on järjestetty sen mukaan, mitä pitää missäkin kuussa esikasvattaa, ja alaosa sen mukaan, onko kyseessä juures, leguumi, salaatti vai yrtti. Juu, ihan huippusaavutus pohjalaiselta, mutta miksi ihmeessä en ollut keväällä merkannut ylös, mikä pussukka tyhjeni! Hirveä homma yrittää muistella, että mitäs meillä aina kasvatetaankaan. Koko viikonloppu on mennyt siihen, että vähän väliä tarttee juosta siemenlaatikolle merkkaan ylös lapulle "kurkku", "fenkoli", "vahapapu"...

Mutta tässä siis itselle vielä virtuaalinen muistilappu, jahka töissä iskee tylsyys ja veri vetää siemenfirmojen sivuille: romanesco, kurkku, talvikurpitsa, kyssäkaali, parsakaali, fenkoli, palsternakka, vahapapu, mizuna, korianteri, basilika, punajuuri, ruusupapu.

Luigille kans virtuaalinen muistutus, että ens vuonna tehdään rutkasti mizuna-, persilja- ja basilikapestoa pakkaseen, kun ne kerran niin hyvin kestävät pakastusta. Suorastaan pyhä kokemus syödä tähän aikaan vuodesta omista bassuista tehtyä pestoa.

Rucolan irvikuva

Että harmittaa laittaa rahaa kasviksiin tähän aikaan vuodesta. Melkein jo marketissa innostuin hollantilaisista fenkoleista ja kyssäkaaleista, kunnes huomasin niiden nahistuneen pinnan ja tajusin, että maksaisin vain pelkästä selluloosasta. Mitään makuahan niissä ei ole.

Rucolanhimo kävi ylitsepääsemättömäksi, joten ostin oheisen rojottimen, ja samalla hyllyllä basilika tuoksui niin huumaavasti, että nappasin senkin mukaan, vaikka se täytyikin kuljettaa marketista autoon toppatakin alla, jottei pakkanen päässyt sitä runtelemaan.

Kotimainen kaali on sentään hyvää - ja halpaa! Luigi della casa hauduttaa sitä lähestulkoon joka ruuan lisukkeeksi. Juurekset ovat toistaiseksi hinnoissaan, kun kaupat ennakoivat joulun laatikontekijöiden ostoryntäystä, mutta lähempänä joulua ja joulun jälkeen lantut, nauriit ja punajuuret ovat puoli-ilmaisia, ja meidän perhe ahmii niitä kilokaupalla. Helppoa pikaruokaa, kun ei tartte sen enempää itseään vaivata kuin että kuorii ja pilkkoo juurekset, heittää ne pannulle voin kanssa ja turtsauttaa hunajaa perään.

Vaikka onhan ne oman kasvimaan juurekset paaaaaaaljon maukkaampia. Siis sitten taas 7 kuukauden päästä.

Italian-siemenestä Suomen-lautaselle

Monen mutkan kautta Paolo Arrigon From seed to plate, over 100 Italian-inspired recipes mätkähti postilaatikkoon. Pahin kirja keittiöpuutarhurille ikinä! Reseptit on lajiteltu vihannesryhmittäin, ja jokaisen vihanneksen yhteydessä on kasvatusohjeet + selostus eri lajikkeista ja niiden kotipaikoista. Tässähän pääsee itse valkkaamaan, tekeekö ens kesänä takapihalleen Piemonten, Veneton vai Calabrian!

Jahka tuon kirjan on saanut kahlattua läpi, pelkään pahoin, että tilauslista Seeds of Italylle on käsivarren mittainen, ja Visa-parka vinkuu kimakasti. Onni onnettomuudessa, että kirja ehti tulla ennen kuin kerkesin ainuttakaan siementilausta tekemään, sillä nyt pääsee kokeilemaan lajikkeita, joista en ole ennen kuullutkaan. Ja kun kerran italialainen noita lajikkeita suosittelee, voi olla varma, että niissä on makua! Britit kun joskus tuppaavat kehumaan lajikkeita vain siitä ilosta, että ne on komian näköisiä - mausta viis.

Taas se aika vuodesta

Suomipuutarhuri nököttää sohvalla ja yrittää pimeyden keskellä lukea puutarhalehtiä ja -kirjoja. Siellä ne britit ahkeraan istuttavat kaalejaan, härkäpapujaan ja salaattejaan, ja vinkkaavat, että jos nyt vähän sattuu lunta tupsuttaan, niin suojaapa kuule kasvit clocheilla. Täällä on maa umpijäässä, lunta muutaman sentin verran, eikä Suomessa edes myydä clocheja (sellaisia käteviä pleksitunneleita). Ärgh.

Vähästä on suomipuutarhurin ilonsa revittävä: siitä, että kun nyt tilaa akkainlehden puoleksi vuodeksi, niin tilauksen loppuessa jo melkein ehkä jopa pääsee kasvimaata kuopsuttamaan. Tai siitä, että vaikka naapurit nauravat partaansa, niin meillä on jo yhdet jouluvalot ja ikkunalla hyasintteja. Tai siitä, että on laittanut koiranpennun tilaukseen. No, se on oikeasti aika suuri ilo.

Ja koiranpentuhan on tässä tilanteessa suorastaan välttämättömyys puutarhurille: Hesari maalaa uhkakuvia maailmankaikkeuden pahimmasta myyrätalvesta 2011-2012. Kun kerran meidän hienohelma mummokoira ei myyrien päälle ymmärrä, tarvii kääpiö rinnalleen tehokkaan metsästäjän. Ens talveen mennessä pentu on jo sen verran iso, että saa myyräpopulaatiota tuhottua tehokkaasti.

Kolmen vuoden takaiset myyrätuhot ovat vielä hyvin muistissa. Voi sitä lohduttomuuden tunnetta, kun tajusi, että kaikki oli syöty: koristeomenapuut, kaikki pensaat ruusuja myöten, perennat... Kamala ajatella, että ens talvi voi olla vieläkin pahempi. Ja kuin pahan airuena tontinperukoille on muuttanut piisami, joka Wikipedian mukaan on Suomen suurin myyrä. No, se on kummiskin aika söpö, eikä onneksi syö kuin vesikasveja.