torstai 30. syyskuuta 2010

Pinkkiä talon kulmalla

Verbenat oli yllättävän hyvä hankinta keväällä: kasvoivat muhkeiksi puskiksi, eivät hätkähtäneet helteitä, eivätkä tällä hetkellä hätkähdä pakkasiakaan. Kohta ovat puolisen vuotta kukkineet täyttä häkää riemastuttavin pinkein kukin.

Vähällä hoidolla ovat pärjänneet: keväällä laitoin ruukkuihin lannoitetta ja kesällä kastelin silloin tällöin. Puutarhakaupan kyltissä luki, ettei kuolleita kukkia saa nyppiä, joten en ole sitäkään tehnyt.

Ens vuonna noita vois hommata useampaankin ulkoasetelmaan, ainakin talon edustalle ja kenties vaikka portinpieliin, isäukon tekemiin telineisiin.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Gladiaattori kasvimaalla

Chefin kanssa ollaan palsternakkafriikkejä, joten joka vuosi sitä kasvatetaan ja joka vuosi ollaan myös saatu kivasti tulostakin. Palsternakka tuntuu tykkäävän hevosenkakasta, sillä tänä vuonna ovat erityisen isoja ja makoisia, kun saivat keväällä kakkaa niskaansa.

Tai sitten kyseessä vain on erityisen hyvä lajike, Gladiator. Aiemmin ollaan kokeiltu Daggeria ja White Gemiä, jotka ovat myös olleet hyvänmakuisia, mutta eivät kooltaan noin muhkeita kuin Gladiator. Tai sitten se on vain ollut kakasta kiinni.

Yhden rivin palsternakkaa istutin aika myöhään, joten se jääköön mullan alle nököttämään kevääseen asti. Moni kun väittää, että palsternakan maku paranee pakkasen puraistua. Ja onhan se mukava ajatus saada heti roudan sulattua tuoretta palsternakkaa omasta kasvimaasta.

tiistai 28. syyskuuta 2010

Hopeaa ja oranssia

Kenenkähän kuningasajatus oli istuttaa pihalle tyrnejä? Onhan ne kauniita, hopeisina ryöppyäviä puskia, ja niiden marjat näyttää upeilta kaiken sen hopean keskellä - ja maistuvatkin hyviltä. Mutta voi hesus, mikä nykertäminen niiden marjojen poimimisessa on! Yksi kerrallaan pitää yrittää nitkuttaa niitä irti ja jos puristat liian kovaa, litsahtaa hapokasta marjamehua suoraan silmään. Loput mehuista valuu sormia pitkin ja jäädyttää näpit syyskuun viimassa. Ja sit on vielä ne piikit joita pitää väistellä. Ja ne minipiikit, jotka huomaat vasta parin päivän päästä, kun ne ovat jo ehtineet tulehduttaa sormenpäät.

Eikä siinä vielä kaikki. Jos unohdat marjat vajaaksi vuorokaudeksi keittiön pöydälle a) kulhosta pölähtää pilvi pikkukärpäsiä ja b) marjat ovat aloittaneet käymisprosessin. Tyrniviinaa, anyone?

maanantai 27. syyskuuta 2010

Jouluisia syysasetelmia

Kesäkukat alkoi jo näyttää ränsistyneiltä, joten auton nokka suunnattiin kohti puutarhakauppaa. Olin jo visioinut havujen täyttämät ruukut, joista nousisi jotain mustanpuhuvaa lehdykkää, mutta plääh, kaupan valikoima oli perinteinen ja pliisu.

Punaiset syklaamit kuitenkin sykähdyttivät sen verran, että päätyivät mukaan, vaikka eivät talvea kestäkään. Täytyy niiden tilalle sitten kehittää jotakin myöhemmin. Jotenkin tuo set-up on kovin jouluinen: tuijat muistuttavat joulukuusta ja syklaamit ovat kuin pienet tontut kuusten juurella.

Hopeavitjat olivat säilyneet koko kesän niin hyvin, että kukkatikkaita purkaessa istutin vitjat vielä roikkumaan noiden isojen ruukkujen etuosasta alas. Näin tuli asetelmasta kaikkien taiteen sääntöjen mukainen.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

I've created a monster

Työkuorman alla ei puutarhuriparka ollut jaksanut raahautua kasvariin vähään aikaan. Niinpä oli yllätys, kun kasvarin nurkan oli vallannut jumalaton pöheikkö San Marzanoa. Tomaatteja pöheikön keskellä ei näy kuin vajaa kourallinen, mutta sitäkin enemmän lehtiä ja muhkean paksuja varsia.

Yritin leikellä pahimpia oksia pois, jotta tomaatteja pystyisi havainnoimaan, mutta puska on niin valtava, että lopetin homman lyhyeen. Kasvakoon nyt sitten, vaikkei tomaatteja tuotakaan. Onpahan vielä pala Italiaa kasvarissa.

Gardeners' Worldissä kehotettiin jo tuomaan kaikki paprikat ja tomaatit sisälle kypsymään, mutta kyllä mä vielä sinnittelen niiden kanssa tuolla kasvarissa. Kasvarissa niihin kuitenkin tulee makua - sisätiloissa ainoastaan väriä. Ehkä vielä tulee aurinkoisia päiviä punehduttamaan paprikoiden ja tomaattien poskia.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Terassi talviteloille

Terassikausi on tältä vuodelta päättynyt. Koristeet ja pehmusteet kannettiin varastoon odottamaan kevättä. Kalusteet kasattiin röykkiöksi, jotta jää tilaa tuoda sinne joulukuusi 3 kuukauden päästä. Naukseri vielä toiveikkaasti päivystää oven takana, sillä terassin edessä on ruokinta-automaatti, joka tarjoaa non-stop oravaelokuvaa katseltavaksi.

Terassin kukka-asetelmat ovat vielä niin hyvännäköisiä, etten raaski niitä heittää pois talviasetelmien tieltä. Anopinkieli on kyllä esikuvansa mukainen: kestävä ja sitkeä, eikä jäädy edes pakkasella :-D

Jotain kivaa ja värikästä olisi mukava noihin ruukkuihin laittaa, jahka talvi alkaa lähestyä. Viime vuonna menin jo niin mauttomuuksiin, että mietin muovikukkahärpäkkeitä, mutta paranin onneksi, ennen kuin ehdin moista toteuttaa. Värikkäitä lyhtyjä havujen sekaan? Jotain muuta valosysteemiä?

maanantai 20. syyskuuta 2010

Kuulumisia kasvimaalta

Syyssatoa on vielä mukavasti saatavilla kasvimaalta. Punajuuret ja palsternakat pullistelevat mullasta, jonkin verran ehkä saadaan savoijinkaalta, korianterit, kirvelit, tillit ja persiljat makustavat ruuan kuin ruuan.

Heinäkuun lopulla olisi pitänyt olla rohkeampi syysistutusten kanssa ja laittaa yrttejä tulemaan reilummin, ja myös salaattia, vaikka tuolloin salaattia kasvoikin yllin kyllin. Ne salaatit ehtivät jo ruveta pukkaamaan kukkavartta ja muuttua puiseviksi.

Pinaatti on näköjään pitkän päivän kasvi, joten sen syysistutus ei onnistunut: muutama lehti nousi maasta, mutta kasvi alkoi heti kukkia. Retiisi sen sijaan tuo mukavia kevätmuistoja aamiaispöytään. Istapp jaksoi yllättäen kasvaa, vaikka kirpat sillä juhlivatkin niin, että lehdet muistuttivat elokuussa haurasta pitsiä. Jotenkin lohdullista, että sama kasvi, joka aloitti kevään, päättää myös syksyn.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Sipuliviikonloppu

Kauppilan tilaus saapui viime viikolla, ja yllätyksekseni huomasin, että olin tilannut ihan sikavähän valkosipuleita. Haaveet valkosipulipenkistä oli romuttua tyystin, kunnes Puutarha-Matti tuli hätiin järisyttävän kalliine talvivalkosipuleineen.

Tämä viikonloppu onkin mennyt istutusten merkeissä. Kriikunapuun ja Charles de Millsien alle istutin oransseja tulppaaneja, joista jo yhden ehti orava kaivaa ylös ja makustella nurkasta. Etupihan kukkapenkin etualalle donkkasin kerrotut liljat, joiden sipulit tosin olivat aika huonon näköisiä. Lintujen ruokintapaikan alle istutin idänsinililjoja, ja aronioiden tyveen krookuksia ja minihyasintteja.

Samaan syssyyn istutin sitten valkosipulitkin, vaikka ensin aioin laittaa ne samaan kasvimaahan valkosipulinsiemenien kanssa, jahka chef olisi saanut kokattua siinä kasvavat palsternakat. Kevät-Ullan on syytä muistaa, että maissipenkin oikealla reunalla kasvaa valkosipulinsiemenet ja jeerapenkki on puoliväliin donkattu täyteen valkosipulia. Ettei taas käy niin, että keväällä tulee täpinöissään istutettua kaikkea toistensa päälle tai kaivettua valkosipulit kokonaan ylös.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Omenat aidan takana

Henkilöllä on järkyttävän kauhea omenakateus :-/ Naapurin omenapuussa kasvaa isoja ja tummanpunaisia omenoita, jotka näyttää ihan kaupan jouluomenoilta. Monta kertaa päivässä pysähdyn ihailemaan puuta, joka notkuu omenoiden painosta. Koskaan en ole nähnyt kenenkään pihalla kasvavan noin valtavan suuria ja noin syvän punaisia omppuja. Mikähän ihme lajike se on? Haluan ehdottomasti meidän pihalle samanlaisen!

Onhan nämä meidän kaneliomenat ihan nättejä nyt, kun ovat vähän saaneet punaa poskiinsa, mutta jos vaihtoehtona on omistaa tuollainen räväkän diivan näköinen omenapuu, niin totta kai sellainen pitää saada! Kunpa vain uskaltais yön hämärissä hiipiä naapurin puolelle tsekkaaman puun yksityiskohdat, jotta vois sitten googlettaa mahdollista lajiketta. Ja ehkä ottaa pienen maistiaisen. Mutta kun niillä on iso rottweiler.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Tikapuilleko?

Nii, on meillä sit vielä tämä punaluumu, joka kans pukkaa kilokaupalla hedelmää, joten erinäiset luumureseptit ovat tosiaankin hakusessa. Kivasti kypsyvät hiukan myöhemmin kuin siniset luumut, joten ihan samalla sekunnilla ei tarvi työstää hirmuista määrää luumuja.

Sinikka on naimisen peruja, vai pitäisikö sanoa vanhenemisen peruja, sillä saimme sen miehen isoäidin pihalta, kun mummu kuskattiin palvelutaloon. Punaluumu on sen sijaan ihan itse ostettu, kun puutarhuri on niin perso kaikelle punaiselle.

Maultaan nuo punaiset ei ole niin makoisia kuin siniset, mutta sen verran hyviä kuitenkin, jotta ansaitsevat paikkansa pihan perukoilla. Ampiaiset tosin tykkäävät kummastakin yhtä paljon. Punainen versio on puuna korkeampi, joten luumut kasvavat ikävän korkealla. Putoaakohan ne sieltä hyväkuntoisina alas vai tartteeks mun lähteä kiipeilemään...

maanantai 6. syyskuuta 2010

Taistelu sinikoista

Yhtäkkiä luumut olivatkin kypsiä, joten käytiin kilpaa ampiaisten kanssa Sinikan kimppuun. Siniset luumut ovat mahtavan makeita ja mehukkaita, joten ei ihme, että amppareitakin kiinnostaa.

Monessa hedelmässä oli ampiaistuhojen jälkiä, joten täytyy pian googlettaa luumureseptejä, jotta saa nuo käytettyä, ennen kuin menevät huonoiksi. Parhautta tietysti olisi syödä kaikki tuoreena, mutta luumuja tuli tänä vuonna niin paljon, ettei se valitettavasti ole mahdollista.

Miten olis luumu-rommihillo? Valkosuklaaluumut? Tarte Tatin? Kauhee nälkä!

perjantai 3. syyskuuta 2010

Maissikokeiluja, osa II

Alkukesästä maissinhimo oli kova, mutta satotoiveet karisivat pian, kun helteen kourissa maissinkorret jäivät lyhyiksi ja tähkät kapeiksi. FMI ennusti jo kylmiä öitä, joten iltapäivälenkin jälkeen vinkkasin chefille, että revin maissit maasta ja katson, onko siellä mitään syötävää. Olisi tietysti pitänyt jo siitä tajuta, kun maissien ympärillä pörräsi ampiaisia, että kyllä siellä jotakin makeaa on.

Maissintähkien kuoriminen oli ällöä puuhaa, sillä kuorien sisältä paljastui gaziljoona mustaa kirvaa. Ihan sisälle asti eivät onneksi olleet päässeet bilettämään.

Yllätys oli aikamoinen, kun suurin osa tähkistä oli osittain jo kypsynyt. Paiskasimme ne saman tien paistinpannulle ja nautimme alkupalaksi. Maku oli huikean makea, mutta se täyteläinen maissiaromi puuttui. Syöminen oli mukavaa, kun siemenet irtosivat helposti, eivätkä niiden kuoret jääneet hampaiden väliin jäkittämään. Muutamasta tähkästä tuli maha hyvin täyteen.

Kyllä mä vielä ens vuonna kokeilen maissinkasvatusta. Pakkohan sen on joskus onnistua.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Puutarhan punaposket

Alkuvaikeuksista huolimatta myös paprikasato näyttää hyvältä. Keskikesällä paprikat tiputteli hedelmiään ja hedelmissä oli paljon huonoja kohtia. Nyt satoa on tulossa vaikka millä mitalla, tosin tuskin ehtivät väriä saada ennen pakkasia.

Kuvassa olevien yksilöiden pitäisi mainoslauseen mukaan olla erityisen sopivia grillattaviksi. Raakoina ovat aika mauttomia, mutta erinäisissä kasvishässäköissä ovat kyllä hyvin lunastaneet paikkansa.

Omien muistikuvien mukaan olen istuttanut kahdenlaisia paprikoita, mutta kasvihuoneessa tuntuu kasvavan ainakin kolmea erilaista paprikaa: näitä grillattavia, mustia chilejä ja ihan tavispaprikan näköistä paprikaa, jota tietääkseni en ole istuttanut. Toivottavasti se ehtii saada väriä, jotta lajintunnistus onnistuu.

Chilisatokin on hyvällä mallilla, ja ollaan ehditty jo napsia punertuneita chilejä ruokiin ja kuivattavaksi talven varalle. Chileissäkin tuntuu tänä vuonna kasvavan jos jonkinlaista muotoa ja punaisen sävyä, joten ruokaa laittaessa on aina yllätys, kuinka tulista ruuasta loppujenlopuksi tulee.