Siemenlisäystä

Tänään klaani kasvoi naisen mitalla perinteisellä siemenlisäyksellä. Onnittelut äipälle, iskälle, isosiskolle ja tietysti meille tädeille!

Luokkaretkeilyä

Pikkusiskon kanssa päätettiin jo vuosia sitten, että aina kevään korvalla tehdään inspiroiva pyhiinvaellus, a.k.a luokkaretki, johonkin kasvikohteeseen, jotta saadaan kasvukausi potkaistua näyttävästi käyntiin ja koko talven kestänyt odotus lopetettua multaan ja taimipurkkeihin.

Pari vuotta suunnattiin Salon ABC:n kautta (luokkaretkellä tulee aina nälkä) Turkuun Kauppilaan. Ah, sitä mahtavaa taimivalikoimaa! Ja ah, sitä taimien tunkemista siskon autoon, etenkin kun johtoajatuksena retkillä on, että kaikkea pitää ostaa, mitä tekee mieli. Mikään ei saa jäädä harmittamaan jälkeenpäin.

Joskus lämpimiksemme puhuttiin, että voitais lähteä merta edemmäs kalaan: Viron kärhötarhoille, Ruotsiin ostamaan pelargoneja, Englantiin Chelsea Flower Showhun. Vanha anglofiili herkistyi ajatuksesta päästä harrastamaan puutarhaa Englantiin, ja niinpä keväällä 2007 odotti postilaatikossa Royal Horticultural Societyn lähettämät, hologrammilla varustetut liput Chelseaan. Siellä upeiden ruusujen ja iiristen keskellä tuli taas kirottua meidän esi-isiä, jotka jonkin brainfartin ansiosta päätyivät Suomeen asumaan. Vanha brittipatu meitä kuitenkin lohdutti, että jopa Siperiassa kasvaa kaktuksia - kunhan ne ovat tuplalasien takana sisätiloissa.

Jahka klaanin nuorimmat tuosta vähän kasvavat, sitten taas keksitään jotain kivaa retkikohdetta. Ja ainahan keväällä tehdään esiretki Pirilään, jotta pääsee fiiliksiin. Oispa jo se!

Hallan puraisuja

Vaikka tämä vuosikymmen on alkanut naukserinkirpeiden pakkasten merkeissä, toivottavasti se ei ennusta yhtä pahoja vuosia kuin viime vuosi: joka ikisessä kuussa oli pakkasta - paitsi marraskuussa.

Toukokuussa peiteltiin hallaharsolla luumupuut, ja lämmitin paahtoi kasvihuoneessa yötä päivää. Ruusupavut istutettiin kolmeen kertaan, kun halla kärväännytti niiden taimet maan tasalle. Vesi kielellä odotettu maissikokeilukin tyssäsi eräänä aamuna, kun kasvimaalla törötti enää vain mustuneet varret.

Massiiviset perunaistutukset käpristyivät useampaan otteeseen. Vain 1 penkki säästyi, kun mies jaksoi ahkeraan sitä harsottaa. Minä annoin jo jossain vaiheessa periksi, ja sanoin, että vieköön halla, "#%!

Karuinta oli herätä heinäkuussa siihen, että pakkanen oli käynyt pihalla. Siinä vaiheessa ei enää ehtinyt mitään istuttaa uudelleen, vaan vahingot oli kärsittävä ja mustuneet kasvit heivattava kompostiin. Ihme kyllä, paleltuneet kesäkurpparit jaksoivat vielä muutaman pienen pötkön pukata maailmaan, ja perunat sinnittelivät sen verran, että kolmisen ämpärillistä saatiin keittiöön kannettua. Ruusupavuista tuli vain kourallinen syötävää, vaikka siemenpussi lupasi niistä kilokaupalla ruokaa, ja niitä varten oltiin oikein papusalotkin pystytetty.

Kunpa tästä keväästä tulis lämmin, ja kesäkin ois kesä, eikä mikään epämääräinen, kylmä välitila.

Puutarhan pukukoodi

Uusimmassa Gloriassa Tuomas Vimma kirjoitti hauskasti kesämökkigarderoobistaan. Kieltämättä käy joskus naapureita sääliksi, kun meikäläisenkin johtotähtenä on loppuunkäyttää "ihan hyvät" vaatteet puutarhatöissä. Niinpä sitä tulee pyllisteltyä kasvimaalla ja kukkapenkeissä mitä eksoottisimmissa viritelmissä vanhoista pyjamanhousuista läpinäkyviin toppeihin. Useimmiten vaatteissa on vinkeänä lisänä maali- ja tomaattitahroja. Kaikista rakkain aviomieheni kutsuikin puutarhatöihin menossa olevaa elämänsä valoa resupekaksi :-0

Kesäkausi alkaa aina nirunarutopissa ja shortseissa, joihin kietoutuneena poltan olkapääni toukokuussa ekan ruohonleikkuun tuoksinassa. Ruohonleikkuu on muutenkin pukeutumisen kannalta vaarallista puuhaa - ei siinä metelissä kuule, että naapurin mies on tekemässä samaa hommaa parin metrin päässä. Niinpä naapuriparka on joutunut usein kärsimään erinäisistä "tapan toisella kädellä paarmaa, oho, bikinien yläosa valahti" -performansseista lähietäisyydeltä.

Viime kesänä hiukan ryhdistäydyin ja päätin loppuunkäyttää lomareissuilta ostetut "ihan hyvät" rantamekot. Eksoottinen bling-bling ei tosin näytä ihan samalta Alassion rantabulevardilla patsastellessa kuin hämäläisen kylän perukoilla postilaatikkoa maalatessa.

Talvella sentään on siveys taattu, mutta estetiikassa on edelleen toivomisen varaa. Koirat vain on niin kätevä pikapissattaa siskon vanhaan toppatakkiin, pitkiin kalsareihin ja kulahtaneisiin toppakenkiin pukeutuneena.

Lupaan ja vannon, että sitten kun asutaan ikuisen kasvukauden vyöhykkeellä, eikä saven, loskan ja tuulen keskellä, liehun aina puutarhassa Laura Ashleyn kukkamekossa, käsivarsilla kori täynnä oman puutarhan tuotteita (tai ainakin limeä ja minttua, jotta saa mojiton).

PS. Kuva liittyy tähän siten, että kyseinen Neiti Näpsä Nöö täyttää tänään 10!

Tulppiksia, jee!

Viimeinkin löytyi kaupasta tulppaaneja! Kuukauden olen niitä kyttäillyt kaupasta toiseen, mutta joko niitä ei ole ollut lainkaan tai sitten tarjolla on ollut muutama hassu kallis nippu - ja nekin väärän värisiä. Nämä sävyt valitsi kaikista rakkain.

Viimeisetkin joulukukat lähtivät nyt kompostin täytteeksi tulppaanien tieltä. Joka vuosi joulukukkia ostaessa päätän pitää ne hengissä kevääseen asti, mutta tammikuussa kevätvimman iskiessä ei enää jaksa joulua katsella. Hyasintit tietysti säästän ja donkkaan keväällä kukkapenkkiin, jotta kesällä saa hyvät jouluaromit, mutta joulutähdet heitän pois.

Siskoilla on aina ihania kukkakimppuja kodeissaan. Toisella on hyvä kukkakauppa naapurissa, ja toisella pihallaan mahtava ruusutarha, josta napsia kukkia sisällekin. Meillä ei kukkia sisätiloissa juurikaan näy, kun ei ole lähistöllä kukkakauppaa, ja jos mä saan pihalla jonkun kukkimaan, en raaski sitä tuoda sisätiloihin. Mutta tammikuussa aina alkaa tulppaanikausi.

PS. Bonaquariumissa itää jo kovasti! Luultavasti se on basilika, kun enhän mä siinä inspiraation pyörteessä muistanut merkata, kumpaan pulloon istutin bassua ja kumpaan kortsua...

Kasvihuone 3.0

Viikonloppuna silmiin osui telkkuohjelma, jossa tanskalainen patumies hääräsi kasvihuoneessaan. Että oli patulla kaunis, viktoriaaninen kasvari! Ja iso! Tosin tyyppi tuhlas kasvarinsa kukkien kasvattamiseen. No, kai Tanskassa on sitten niin lämmin, että siellä kasvaa ruoka ulkona.

Miehen kanssa ryhdyttiin heti miettimään, millainen ois kasvari 3.0 (1.0:ssa oli kasvualtaat, 2.0 on tää nykyinen versio.). Kasvarin tulisi tietysti olla ISO, niin iso, että sinne mahtuis kasvien lisäksi oleskeluryhmä, erinäisiä hyllyköitä ja kuvassa oleva mullipöytä (ei liity lehmiin. Hämäläiset vain eivät osaa sanoa sanoja joissa on lt, vrt. pelti - pelli). Lattia olisi ehdottomasti laatoitettu nätiksi, ja kasvarin ympäristökin olisi laattaa, jolle voisi asettaa nättejä ruukkuja. Kasvarin perustus ois muurattua tiiltä, ja sitä ois useampi kerros. Sisäänkäynnin pitäisi olla sellainen, että koiratkin pääsisivät äippärin kanssa kastelemaan kasveja. Mutta siis sillai ihmisten tavalla kastelemaan; ei koirien tavalla...

Lasi ja puu olisivat kauniit materiaalit, mutta pleksi ja alumiini käytännöllisemmät. Kunhan se ois sellaista megapaksua pleksiä, tai mitä kennomuovia hän nyt onkaan, jotta pakkanen pysyisi hyvin loitolla, eikä pleksit aina lentelis tuulella pitkin tonttia.

Siellä me sitten aamukahviteltais kasvien keskellä ja napsittais leivän päälle tuoreita tomaatteja ja yrttejä. Sitten mä opettelisin esikasvattamaan taimenalkuja kasvarissa, jotta aina kun nyhtää kasvimaalta jotain irti, ois heti laittaa uutta kasvamaan tilalle. Suomen lyhyellä kasvukaudella kun ei tuo succession sowing oikein onnistu.

Tilaa megaisolle kasvarille kyllä olisi, mutta se nielisi kyllä paljon rahaakin. Ja toisaalta aika masentavaa rakentaa jotain kasvaria, kun voisi asua elämiseen soveltuvassa maassa, jossa tomaatintaimet kasvaa junaradallakin...

Valoa kasveille

Jottei taimet ihan hirveän hinteliksi rojottimiksi kasvaisi tammi-helmikuun pimeydessä, mies hommasi meille kasvilampun. Lamppufirmat tosin tunnustivat, ettei noista kovin suurta hyötyä ole; ovat ennemminkin vain sisustuselementti, joka korostaa kasvien värejä. Jos haluaisi kasveja valolla hyödyttää, pitäisi olla kunnon suurpainenatriumlamppu, josta kasvit saisivat sitä UV-valoa, joka kasvattaa kasvien paksuutta. Tää toinen UV-valo kun kasvattaa pelkkää pituutta.

Tässä pimeydessä (aurinkoa ei ole tässä kuussa juurikaan näkynyt) sitä kuitenkin tekee kaikkensa, jotta kasvit saisivat valoa. Iltaisin ja aamuisin laitan lampun paahtamaan. Seuraavaksi olisi hakusessa energiansäästöversio kasvilampusta, kun en mä nyt niin pro vielä ole, että mitään suurpainenatriumia rupeaisin keittiöön raahaamaan.

Voi, mitä Ulla sai!

Noooo onkos tullut Thompson & Morgan nyt talven keskelle... Olipa ihanan muhkea ja rapiseva pehmopaketti postilaatikossa ottamassa kylmäkäsittelyä. Onneksi sentään ehti perille ennen näitä megakylmiä päiviä. Thompson tai Morgan oli pakannut pikkusiskolle erilaisia salaattimixejä ja härkäpapua, ja mulle kaaleja ja härkäpavun. Paketissa oli vielä taimenmerkkauslappuja, kastelupullon nokkia ja 2 dibberiä. Dibber on sellainen tikku, jolla taimen saa siirrettyä isompaan purkkiin: ensin tökätään dibberillä reikä uuteen multaan taimea varten, ja sit sen avulla nostetaan taimi varovasti pois pienemmästä purkista. Mä oon aina halunnut sellaisen, vaikka tietysti mikä tahansa kynäkin tarkoitukseen sopii. Mutta onhan se hienompaa omistaa autenttinen dibber!

Näköjään ruusukaalit täytyy esikasvattaa, mutta kaikki muut kaiffarit saa vain roiskaista siemeninä kasvimaahan. Sitä odotellessa. Terv. nimim. Viime yönä -23 C

Keittiökeittiöpuutarhan alku

No niin! Nyt on koekeittiössämme koe alkanut. Toisessa ruukussa soman Bonaqua-pullonpuolikkaan alla kasvaa Genovese-basilikaa ja toisessa korianteria. Ajattelin ensin ottaa clocheiksi (mitä se on suomeksi? Kasvikupu? Kasvukupu?) vain pullonpohjat, mutta mies vinkkasi, että kastelu on huomattavasti helpompaa korkkipuolelta.

Jos tämä kokeilu toimii, eikä härmää tai hometta näy, tulee varmasti jatkossakin keittiössä näkymään näitä sisustuksen kukkasia.

Mahtaiskohan kaupan yrtit elää kauemmin samanlaisen viritelmän alla? Täytyyks mun nyt sitäkin kokeilla? Ainakin noita pulloja on tipattoman tammikuun aikana kasautunut kodinhoitohuoneeseen iso kasa, joten materiaalia löytyy.

Keittiöpuutarha keittiössä?

Onkohan kukaan ikinä onnistunut kasvattamaan syötävää sisätiloissa? Haaveilin pitkään yrttien ja salaattien kasvattamisesta talvisaikaan - tai edes keväällä - keittiön ikkunalla. Toin parvekelaatikot sisälle, laitoin siemenet kasvamaan ja odotin, että pääsemme maukkaita ja tuoreita yrttejä napsimaan lautaselle. Onhan se paljon kätevämpää kuin raahata mauttomia yrttejä marketista toppatakin suojissa kotiin - etenkin, kun marketin yrtit elävät vain max. viikon.

Kaikista kokeiluista tuli tietysti valon puutteessa honteloita rojottimia, mutta vielä suurempi vika oli punertava ja pölisevä home mullassa ja härmä kasvien pinnalla. Härmä johtunee kuivasta huoneilmasta, mutta eipä se ole ahkerallakaan suihkuttelulla mihinkään hievahtanut. Punaisen homeen alkuperä on tuntematon. Ainoa, mikä on noilta vaivoilta säästynyt, on herneenverso. Mikä lie taika siinäkin!

Jotenkin täytyis sisälle saada kasvihuoneolosuhteet: kosteaa ja viileähköä. Saakohan Suomesta mistään ns. mini cloches, eli läpinäkyviä kupuja, joilla ruukun voi peittää? Niiden sisällä pysyisi kosteus, ja jos ruukut laittais ikkunalaudalle, olisi viileät olosuhteet näillä pakkasilla taattu.

Tai hei, kätevä emäntähän voi tehdä kuvun läpinäkyvästä muovipullosta! Tarviikin heti kokeilla istuttaa basilikaa ja askarrella siihen vissypullosta kupu. Odotas hetki!

Itää kaikissa poteissa!

Sillä välin kun keittiötarhuri itse hömpötteli pääkaupunkiseudun slut ruscheissa, oli taimipoteissa käynyt kuhina. Istutukseen sopii siis sama teoria kuin ruuanlaittoon: vahdittu vesi ei kiehu/epätoivoisesti tuijotettu taimipotti ei idä. Heti, kun selkänsä käänsi, olivat pikkuriikkiset chilit ja paprikat tulleet esiin mullasta.

Nyt on kaiffareilla hurja kiri edessä: puolessa vuodessa tarttis alkaa tuottaa satoa, ja 9 kuukauden sisällä elää koko elämä. Hyvässä lykyssä kasvarin loppusiivous tehdään vasta lokakuun lopussa, jolloin paprikat ja chilit päätyvät kukkapenkkiin pakkasten runneltaviksi ja maanparannusaineeksi.

Kahden viikon päästä onkin kiireinen viikonloppu edessä: koiran 10-vuotissynttärit, tipattoman tammikuun päättyminen valkoviiniin ja juustonaksuihin, ja tomaatinsiementen tunkeminen multaan. Tosin ei välttämättä tuossa järjestyksessä, jottei epähuomiossa tunge naksuja multaan ja siemeniä suuhun...

Pakkasenkestäviä asetelmia

Gardeners' World (taas! Mutta se oikeesti on inspiroiva ja leppoisa lehti) käyttää joka numerossa muutaman sivun ruukku- ja amppeliasetelmiin. Kun niitä on nyt useamman vuoden katsellut, asetelmien perusteet ovat tulleet tutuiksi ja innostus herännyt. Värimaailmassa riittää vielä opettelua, kun sattuu olemaan tällainen pliisujen värien karttaja. Pitkän, harmaanvalkoisen talven jälkeen sisäinen Hannele Lauri tunkee väkisinkin esiin ja alkaa kaivata pihalle kirkuvia värejä. Kadehdin aina ihmisiä, jotka osaavat tehdä tyylikkäitä yhden sävyn asetelmia. Siis niitä tyyppejä, jotka ostavat valkoisia pelargoneja, eikä niitä kaikkein kirkuvimman pinkkejä.

Nykyään saa onneksi pakkasenkestäviä ruukkuja, joten talveksikin pystyy tekemään asetelmia (jotka tällä hetkellä ovat 50 cm lumen alla), eikä tarvi aina keväisin ja syksyisin raahata painavia ruukkuja ulos varastosta ja takaisin sisään.

Kuvan asetelman (ruukkuja on yhteensä 3) tein etupihalle syksyllä. Taiteen sääntöjen mukaan pitäisi ruukussa olla vielä jotain roikkuvaa, mutta eihän meillä syksyisin mikään roikkuva elä. Väritkin ovat kaukana harmoniasta, mutta mä en voi vastustaa sorvarinpensaita, enkä kirjavalehtisiä kasveja, enkä etenkään näiden kahden kombinaatioita.

Optimistisesti tungin mullan sekaan krookuksen sipuleita. Oispa hienoa, jos keväällä sieltä alkais krookukset nousta, ja nuo tuijatkin säilyisivät hengissä, jotta niitä vois käyttää kevät- ja kesäasetelmien taustalla tuomaan korkeutta. Roikkuvat osaset toivottavasti ovat parhaillaan rönsyämässä olkkarissa.

Tampereen seudulta ei oikein löydy inspiroivia kesäkukkakauppoja. Tavis pelargoniat ja muratit on jo niin moneen kertaan nähty ja istutettu, että ois kiva saada jotain eksoottisempaa ja näyttävämpää. Kunpa se Pirilä ois aikanaan löytänyt Tampereelta tontin!

Taimipotista se Enormakin ponnistaa

Tai no, ei tuo kyllä Black Enormalta näytä; ennemminkin green tinyrmalta. Mutta sieltä se vain oli popsahtanut mullan ja vermikuliitin keskeltä työpäivän aikana, jee! Enkä mä edes huomannut sitä, kun suihkuttelin minikasvariin vettä. Vasta iltasella hoksasin iloisen perhetapahtuman ja kutsuin miehen ikuistamaan sen.

On se ihme, miten pikkuruisesta siemenestä kasvaa isoja munakoisoja tuottava kasvi (jahka tuo nyt pitää lupauksensa ja tuottaa sen prolific yieldinsä). Miten noin pieneen pakettiin onkin saatu koodattua kaikki se maku, tuoksu ja väri!

Nyt sitten jännätään, milloin paprikat ja chilit nostavat päätään, ja sitten alkaakin päivittäinen huoli siitä, onko taimilla tarpeeksi vettä ja valoa, milloin niitä kannattaa alkaa lannoittaa ja milloin siirtää isompaan purkkiin. Hyvässä lykyssä jo parin kuukauden päästä tyypit pääsevät terassille nauttimaan keväisestä auringosta ja muuttuvat tukeviksi ja reheviksi.

Exotic tokana

Postilaatikosta löytyi Exotic gardenin paksu luettelo. Niillä on kyllä aina erikoisia lajikkeita tarjolla. Tällä kertaa pysähdyin haaveilemaan pinaattien ja papujen kohdalla. Milanossa Naviglian rannalla 2008 syöty pinaattilisuke jäi niin mahtavana mieleen, että lupasin itselleni kokeilevani eri pinaattilajikkeita, kunnes se oikea löytyy. Harmi vain, että pinaattien siemenpusseissa on niin rutkasti siemeniä, että 1 pussillinen riittää useammaksi vuodeksi, vaikka kuin kylväisi muutaman viikon välein lisää.

Jostain syystä en ole onnistunut saamaan Exoticilta tulleita siemeniä itämään, joten jännittävät lajikkeet jäävät kokeilematta. Ja Exoticin siemenpussien designerille sellainen nootti, että tehkää kauniimpia pusseja (juu-u, tarttee siemenpussienkin olla nättejä ja inspiroivia, on ne siemenet sen verran kalliita, että elämyksiä pitää saada pussukasta lähtien).

Kasvakaa nyt, "#%!

Vähän jo huolestuttaa, kun ei mikään idä. Reilusti toista viikkoa on jo taimilaatikko kykkinyt keittiön ikkunalla, mutta vielä ei näy verson versoa. Liekö ollut ikkunalla liian kylmä näiden pakkasten aikaan. Kunpa nyt eivät olisi mädänneet koko sakki! Paprikansiemenet loppuivat jo, joten uusia ei ehdi enää hankkia. Pitänee taas tilata Kauppilalta taimia keväällä, jos ei esikasvatus onnistu. En ole Tampereen suunnalla nähnyt keväisin vihannesten taimia myynnissä, tai jos jotain onkin näkynyt, on lajike ollut niin lame, ettei ole innostanut ostaa.

Oikein vielä laitoin taimenpottien päälle vermikuliittia. Sillä kuulemma pitää siemenet peitellä. En tosin tiedä miksi, mutta kuulostaahan se paljon professionaalisemmalta kuin pelkkä multaan tyrkkääminen. Kyllä nuo "#%:n siemenet vois jo alkaa itää >:-(

Kevään viimeinen siementilaus

Kun kerran lankomies ja pikkusisko tarvitsivat kasvimaahansa täytettä, ja omat kaalivarastot olivat myös tyhjät, niin pakkohan sitä oli tehdä Thompson & Morganille tilaus. Pakkaset ovat laantumassa, joten nyt oli hyvä aika tilata, jotteivät siemenet saa vahingossa kunnon kylmäkäsittelyä. Tämä onkin sitten kevään viimeinen siementilaus (juu, varmasti...).

Omaan tilaukseen tuli parsakaalta, savoijinkaalta, ruusukaalta, kukkakaalta, härkäpapua ja 3 pussia kasvien nimikylttejä (mähän lupasin, että tänä vuonna identifioin taimet kunnolla).

Kaalimopo kieltämättä lähti vähän käsistä, mutta viime kesä osoitti, että oman maan kaalit on hurjan hyviä ja monikäyttöisiä. En olisi ikinä uskonut, että parsakaali voi oikeasti olla raikas maultaan. Extrabonusta tuo se, että toukansyömistä osista, suojalehdistä ja puisevista kohdista saa tehtyä koirille kasvissosetta, joten juuri mikään pala ei mene hukkaan.

Dementikkopuutarhurin apuvälineitä II

Uuden puutarhan huumassa 7 vuotta sitten tuli istutettua kasveja sinne sun tänne, eikä lajikkeista tietenkään ollut vähän ajan päästä enää mitään muistikuvaa. Jossain vaiheessa aloin säästää taimien nimikylttejä ja tyhjiä siemenpusseja, jotta jäisi edes jokin jälki meikäläisen puutarhahistoriasta.

Viime talvena hankin parit valokuvakansiot ja tallensin lippuset ja lappuset niihin. Hyvien lajikkeiden kohdalle liimasin vielä nootin, jotta muistan mitä kannattaa toistekin kokeilla. Samoin huonojen kohdalle merkkasin, että tätä kannattaa välttää. Kansiosta myös näkee nopsaan, mitkä siemenet loppuivat edellisvuonna.

Kyllä tää puutarhahomma alkaa kohta olla hanskassa ja dokumentointi kohdallaan.

Kyllä se tästä

Kun ulkona on -20 C ja keittiöpuutarha näyttää tältä, on hankala uskoa, että 6 kk:n kuluttua pääsee taas korjaamaan satoa. Kasvimaat ovat täysin hautautuneet lumeen ja kasvihuoneen katon saa käydä päivittäin putsaamassa lumesta. Kompostikin on umpijäässä.

Positiivisia puolia? No, puutarhahan suorastaan kylpee valossa, kun puhdas hanki hohtaa, ja... ööh... ei ainakaan routa mene kovin syvälle, kun lunta on paksulti eristeenä. Päästään sitten heti huhtikuun lopulla möyhimään maata, kun tuo vähäinenkin routa on sulanut. Kenties nämä kovat pakkaset jopa verottavat kirppa- ja vihannespunkkikantaa. Eikä tänä talvena ole jäniksiä pahemmin näynyt puutarhassa. Liekö syynä kannan pienuus, paksu ja höttöinen hanki vai se, että meidän pihan taimet on jo sen verran isoja, ettei ne enää ristihuulille maistu. Toisaalta, paksun lumipeitteen suojissa myyrät pääsevät tekemään huomaamatta tuhoja, kun ei tappijalkainen kääpiönaukseri ylety niitä metsästämään.

Korpikangas ekana maalissa

Vuoden eka siemenluettelo tuli tuttuun tapaan Korpikankaalta. Mitään kovin inspiroivaa ei luettelossa ollut, vaikka jo kansi osui heikkoon kohtaan: en voi vastustaa kosmoksia.

Korpikankaalla on laaja valikoima vihannesten siemeniä, ja lajikkeiden valinta on erittäin onnistunut. Saatavilla on mm. parhaat kesäkurpparit Goldrush ja Sunburst, sekä maailman makoisin tomaatti Sungold.

Siinä luetteloa browsaillessa hiipi mieleen epäilys: oliko mulla enää parsakaalin siemeniä? Pikainen tsekkaus osoitti, että kaalivarastot ovat ihan tyhjät. Viime keväänä olin kyllä erittäin skeptisellä mielellä, kun kaalit multaan laitoin, joten en sitten ollut merkannut muistiin, että siemenet on lopussa.

Vuosikausia olen yrittänyt saada erinäisiä kaalikasveja kasvamaan, mutta ainoa, mikä on kasvanut, on kirppapopulaatio. Kirppoja ollaan yritetty tuhota mäntysuovalla ja jopa imuroimalla (!), mutta ei niihin mikään tehoa. Meinasin jo luopua kaaleista kokonaan, mutta rakkausaviomies rakensi erinäisiä suojakehikoita viime keväänä, joten sain kuin sainkin kyssät, keräkaalit, parsakaalit, retiisit ja rucolat kukoistamaan.

Tänä vuonna vois harkita savoijinkaalta, ruusukaalta ja kukkakaalta edellämainittujen kavereiksi. Tosin mies sitten joutuu nikkaroimaan lisää suojia...

Lämpöä loppuvuoteen

Jotta kaikista rakkain pysyisi lämpimänä vielä vuodenkin päästä, laitoin chilit kylvöön. Itse en pidä tulisuudesta, mutta chilin maku on kyllä ihana. Ja onhan noita kiva kasvattaa, kun jaksavat jopa pienessä kukkaruukussa puskea hedelmää. Tänä kesänä ajattelin laittaa tyypit nököttämään kasvimaan aidan parvekelaatikoihin.

Gardeners' World jakelee joka vuosi lukijoilleen chilinsiemeniä, joten halvaksi tuli tämä istutus. Isossa pussissa on Cayennea, pienessä Anaheimia ja taustalla on ihan itse ostettu Hot Caribbean mix.

Chilien huono puoli on se, että niiden tulisuus riippuu maasäteilystä (sama, joka vaikuttaa siihen löytääkö koira kakkapaikan vai ei). Vaikka kylvät samaa lajiketta, on jokainen hedelmä oma yksilönsä tulisuuden suhteen. Niinpä johonkin ruokaan saa silputa useamman chilin, kun taas seuraavaan ruokaan ois riittänyt pelkkä puolikas.

Täyttölinjaiset paprikat

Viime kesänä sain kasvatettua ihka ensimmäiset paprikani. Lajike oli Thompson & Morganin Gourmet, joka oli nimensä mukainen: mehevä, makea ja maukas.

Aiemminkin olin yrittänyt paprikoiden kasvatusta, mutta menin esikasvattamaan ne kaikkien ituhippisäännösten vastaisesti turvebriketeissä, ja luonto kosti mädättämällä itäneiden taimien juuret.

Tämän kesän uutuuskokeilu on punainen, grillattavaksi jalostettu paprika, josta toivottavasti on myös salaattien ainesosaksi. Jo kolmatta vuotta kasvatan mustaa chiliä Meek and Mild, jossa on mahtava chilin maku, mutta ei lainkaan tulisuutta. Se sopii todella hyvin täytettäväksi ja uuniin, ja maistuu hyvältä vihreänäkin, jos ei ehdi kesän aikana kypsyä.

Vaikeuksien kautta munakoisoon

Joskus viime vuosituhannella ihastelin isosiskon terassilla kasvavaa munakoisoa. Siinä oli mahtavan suuret ja kiiltävät hedelmät. Kun sain kasvihuoneen ja mietin sinne sisälmyksiä, mieleen tuli siskon koisot. Ois tietysti pitänyt pitää järki päässä ja tajuta, että jos ihmisellä on niin hyvä tuuri, että sen talo tönöttää multamaalla, kasvaa sillä munakoisotkin. Toista se on täällä arktikumissa (viime yönä -29 C) ja savimaalla, vaikka ois kuin kasvihuone sun muut vermeet.

Ekat munakoisot vei kirvat. Toisella kertaa koisot kukki kuin viimeistä päivää, mutta eivät munineet. Viime kesänä saatiin pari pientä etanansyömää palluraa, jotka heitettiin grilliin.

Jospa tänä vuonna ois parempi tuuri. Äsken tungin multiin esikasvamaan Black Enormaa, jonka nimi on varmaankin saatu pornonimigeneraattorista. Thompson & Morgan vielä lupaa prolific yields ja huge fruit, joten ei tän kanssa voi mennä pieleen, eihän?

Luukutusta

Vuoden ensimmäinen esikasvatusluukku on jo raollaan. Tosin kuvassa on taiteellisen vaikutelman (ettei tiskirätti näkyisi) vuoksi avattu kolmas luukku. Yritän kuitenkin vielä pitkittää jännitystä päivän tai pari, ennen kuin työnnän kädet multaan ekaa kertaa tällä vuosikymmenellä.

Tällaisen dementikkopuutarhurin (tiedäthän tyypin: ei muista, mitä on istuttanut minnekin ja onks tää taimi vai rikkaruoho) hyvä apukeino on Gardeners' Worldissa (toistoa, juu, mutta kuka niitä suomalaisia masennuspuutarhalehtiä muka lukee?) ideoitu laatikosto siemenpusseille. Ekassa laatikossa on tammikuussa esikasvatettavat, tokassa helmikuussa, jne. Ekaan laatikkoon kerään myös listaa ostettavista siemenistä, jotta lista on heti valmis, kun tammikuussa alkaa siemenluettelot ilmestyä. Samaan tapaan voi laatikkoihin laittaa itselleen muistutuksia: tässä kuussa ota pistokkaita kasvista A, tässä kuussa jaa perenna B ja lykkää se paikkaan C. Eihän niitä kuningasideoita muuten muista seuraavana päivänä.

Tarvii varmaan tehdä uuden vuoden lupaus näin ennen esikasvatuksen alkua, jotta säästyy toukokuussa harmailta hiuksilta: lupaan ja vannon, että merkkaan joka taimipottiin tarkasti, mikä taimi on kyseessä. Ei tartte sitten toukokuussa ihmetellä, oliko tää nyt paprika vai chili tai mikä niistä 6 tomaattilajikkeesta tää on.