Vuosikymmenen eka asetelma

Tai "asetelma" - vähän paskamutsimaiselta tuo aneeminen narsissiporukka tuossa näyttää. Kaupassa oli vain ylikukkineita pikkunarsisseja ja jo kovasti kukkivia krookuksia, joten hienompaa asetelmaa ei tällä kertaa saanut aikaiseksi. Mutta onpahan jotain vihreää jo terassia koristamassa.

Vasta kotiin tultua älysin, että ois pitänyt ostaa vielä muutama ruukullinen narsisseja terassin edustan ruukkuihin. FMI ei ainakaan toistaiseksi ennusta kovia yöpakkasia, joten ehkä narsissit tarkenisivat jo ulkosallakin. Ja vähän jäätynytkin narsissi näyttäis paremmalta kuin ruukuissa tällä hetkellä olevat, ränsistyneet kanervat. Täytynee tänään poiketa vielä toisen kaupan kautta.

Pari pussillista lukijalahjoja

Gardener's Worldillä on tapana joka kevät lahjoittaa lukijoilleen pussillinen hyötykasvin siemeniä ja pussillinen koristekasvin siemeniä. Tänä vuonna olivat päätyneet Fothergillsin tarjontaan, ja lehden mukana tuli Minibel-tomaatin siemeniä ja Tall mixed -tuoksuherneen siemeniä. Fothergillsin nettisivuilla Minibelin sanotaan olevan ruukussa viihtyvä pensastomaatti, ja Tall mixed näyttää olevan värikäs sekoitus hyviksi leikkokukiksi kasvavia tuoksuherneitä.

Tomaattia ei enää ehdi ruveta kasvattamaan, joten siemenet jäävät odottamaan ensi vuotta, mutta tuoksuherneet kyllä laitan multiin muutaman viikon päästä tuomaan kesällä tuoksua puutarhaan.

Etupihan burleskitaiteilija

Pakko oli vielä palata hehkuttamaan tätä ens kuussa Kauppilasta saapuvaa kaunotarta. Upean kerrannainen kukka ja mahtavan hehkuva väri; aivan kuin hämyisän budoaarin samettiverho. Katsoin sille jo hyvän paikan etupihalta, jahka se valtava lumivuori kyseisen paikan päältä ensin sulaa.

Oispa jo se aika, kun pääsee upottamaan lapion maahan ja kaivamaan uusille taimille kuoppia. Miten sitä hetkeä aina romantisoikin näin roudan aikaan, vaikka itse lapioiminen kuitenkin kirvoittaa muutaman v-alkuisen sanan, kun yrittää saada höylättyä kivikovasta savimaasta edes lapionpistollisen verran maata pois.

Isosiskon innoittamana tarttis saada jostain pääsiäiseksi narsissiasetelmia terassia koristamaan. Terassi on vielä täysin talviteloilla, mutta jos sää tästä hiukkasen lämpenee, voisi käydä siellä siivoamassa ja laittaa kalusteet sille mallille, että sinne voi tilaisuuden tullen piipahtaa teetä juomaan. Kulhollinen narsisseja näyttäis kivalta näin hangen keskellä. Tuskinpa enää tulee niin kovia yöpakkasia, että narsissit niistä kärsisi.

Tomaatin tuoksua

Eilinen aamupäivä sujui multaisissa merkeissä. Tomaatit, munakoisot ja paprikat pääsivät isompiin purkkeihin, ja nököttävät nyt koreissa odottamassa ulkoiluttamista. Vuonna 2008 taimet olivat jo tähän aikaan kasvarissa happihyppelyllä, mutta tänä vuonna menee pitkälti huhtikuun puolelle, ennen kuin uskaltaa moiseen ryhtyä. Ulkona on vielä paksu kerros lunta, joka hohkaa kylmyyttä, vaikka sää olisikin lämmin.

Migreeniherkällä puutarhurilla on taas totuttautuminen tomaatintaimien tuoksuun. Pikkuisenkin kun tainta hipaisee, tunkeutuu otsalohkoon tyrmäävä tomaatin tuoksu. Loppukesästä sitä ei enää niin huomaa, mutta näin kasvukauden alussa tuoksu on järisyttävän voimakas.

Klaanin yllytyksestä tuli sitten näin sunnuntaiaamuna kömmittyä tietsikan ääreen tekemään magnoliatilausta Kauppilaan. Eikä se siihen magnoliaan tietenkään jäänyt, vaan mukaan lähti parit kärhöt pergolaa koristamaan ja 3 kappaletta Charles De Millsiä, ruusua, josta olen haaveillut useamman vuoden. Kyseinen ruusu on niin sensuellin näköinen, että se hipoo jo törkeyttä. Vähän kuin paremman luokan burleskitanssija :-D

Tarttis päästä Turkuun

Kyllä nyt Kauppilan tädit rääkkää mua ihan kympillä. Kehtasivat lähettää luettelon, jossa sivukaupalla magnolioita, peruukkipensaita ja tulppaanipuita, jumalaisen kauniita ruusuja, dramaattisen näköisiä keijunkukkia ja tillipioni!

Monta vuotta olen haaveillut tillipionista, tosin suolaisen hinnan takia se saa yhä jäädä haaveeksi.

Pakko tänä keväänä tehdä retki Turkuun. Kaikki nuo upeudet täytyy päästä näkemään livenä. Magnoliat eivät edes olleet pahoja hinnaltaan, joten yhden pienen taimen vois ottaa ruukkukasvatukseen etupihalle (taimikuvasto tyrmäsi muunlaisen istutuksen julistamalla, ettei magnolia viihdy savimaassa).

Kauppilan-reissuissa on vain se huono puoli, että sinne täytyis lähteä tila-autolla + peräkärryllä. "Mulle-kaikki-heti" -hulluus iskee siellä niin herkästi riippahopeapäärynöiden ja suklaakirsikoiden keskellä. Ei edes "vyöhyke Ia"-teksti taimipurkin kyljessä tiukenna kukkaron nyörejä. Onhan ihmisen nyt pakko saada edes yksi kesä nauttia ruusumantelista ja japaninverivaahterasta. On se kumminkin halvempaa kuin joku golfharrastus, onhan?

Ne kasvaa sittenkin!

Nyt on todistettu, että kaikki puutarhakirjat ja -lehdet on väärässä! Niissä aina kehotetaan istuttamaan siemenet laihaan multaan ja välttämään taimien lannoitusta, mutta eihän taimet sillä metodilla mihinkään kasva. Kolmisen viikkoa olen kastellut tomaatteja, munakoisoja, chilejä ja paprikoita lannoitevedellä, ja tomaatit on kasvaneet jo hurjiin mittoihin ja munakoisot terhakoituneet. Chilit ja paprikat vielä möllöttävät vanhoissa mitoissaan, mutta eiköhän nekin kohta tajua joutuneensa lannoitetuiksi. Tässähän saa piakkoin ruveta kylän tädeille brassailemaan yhtä hienoilla taimilla kuin heilläkin on.

Ens viikonloppuna on taas edessä multaepisodi, kun täytyy siirtää tomaatit isompiin purkkeihin. Seuraavana viikonloppuna alkaakin sitten viimeinen esikasvatusrumba, kun kurkut ja kesäkurpitsat tökätään multiin.

Jahka sää tuosta hiukan lämpenee, laitan retiisien ja salaattien siemenet kasvamaan kasvihuoneeseen kuplamuovin alle. Hyvinä vuosina siihen on päästy jo näihin aikoihin, mutta tänä vuonna taitaa kasvatuksen aloitus mennä huhtikuulle, kun vielä on luvattu kireitä yöpakkasia. Toukokuinen sadonkorjuu jää siis haaveeksi.

Täydellinen lahja

Joillakin on taito lukea ajatuksia. Olen nimittäin 5-6 vuotta tilannut Gardeners' Worldiä ja mietin lopettavani tilauksen tämän laskutuskauden loppuun, koska lehtiä on kertynyt jo paljon, eikä niissä oleva tieto vanhene, joten voisin alkaa lukea vanhimpia numeroita uudelleen. Lehtiä on kuitenkin ihana saada, mutta toista yhtä hyvää puutarhalehteä ei ollut vielä tullut vastaan.

Paitsi nyt. Pikkusisko oli vähän googletellut ja osunut Kitchen Garden -lehden sivuille. Ja koska eräs puutarhuri vanhenee tänään, oli sisko tyrkännyt lahjatilauksen menemään.

Ihan huippua saada tutustua uuteen lehteen, etenkin kun se keskittyy juuri siihen, mikä minua kiinnostaa: ruuan kasvatukseen. Pikaselauksella lehti näytti tosi hyvältä. Tuskin maltan odottaa, että pääsen tänään työpäivän jälkeen heittäytymään sohvalle uuden lehden kanssa.

Just say no to nurmikko

Suurimman virheen puutarhaa perustaessa tein siinä, että istutin joka paikkaan nurmikkoa. Sitä vain piti niin itsestäänselvyytenä, että puutarha = nurmikko, jolla kasvaa muutama puu ja pensas. Tontille oli alunperin laitettu nurmikkoa vain muutamaan osaan, ja loput maasta oli paljasta savea. Rumaltahan se näytti, joten nurmikolla sen sai äkkiä nätiksi ja vehreäksi.

Nyt sitä riesaa sitten riittää kesällä ajeltavaksi. 2 kertaa viikossa täytyy nurtsi leikata, jotta se näyttää siistiltä, ja parin tunnin leikkuu-urakan jälkeen pitää vielä sormet rakoilla nipsiä saksilla kasvimaiden ja kukkapenkkien reunat ja puiden ja pensaiden alustat. Onneks olin urakan tehnyt just ennen kuin Googlen kuvausauto huristi talon ohi. Piha näyttää kuvissa hirmu siistiltä :-D

Vaikka kuin nurmikkoa hoitaisi, savimaa muokkaa sen pikkuhiljaa pelkäksi sammaleeksi - paitsi tietysti puiden ja pensaiden alla, missä se riesa rehottaa niin vahvana, että joutuu lapion kanssa sitä vääntämään irti. Uusien istutusalueiden perustaminen on hankalaa, kun ensin pitää lapioida nurmikko pois ja sitten vielä yrittää varmistaa, ettei juurien palasia jäänyt mihinkään.

Kyllä sitä tietysti nyt on viisaampi, kun on sen verran puutarhakirjoja ja -lehtiä lukenut, että tajuaa nurmikon olevan puutarhan vaikeimmin hoidettava fiitseri. Englantilaiset puutarhagurut suosittelevat, että vain pieni pläntti jätetään nurtsia puutarhaan, ja sekin vain siinä tapauksessa, että perheessä on lapsia tai lemmikkejä, jotka tarvii nurmikkoa leikkialustakseen.

Jos nyt voisin tehdä kaiken uusiksi, olisin istuttanut etupihan täyteen puita, pensaita ja maanpeittokasveja. Takapihalle ois sitten jäänyt kiitorata koirien frisbeeleikeille.

Nimiäiset

Viikonloppuna sai moni tärkeä asia nimen - myös meidän keittiöpuutarha. Hänet on nyt nimetty tämän blogin mukaan, ja kuvassa oleva kyltti tulee pergolaan, joka erottaa keittiöpuutarhan muusta pihasta. Kyltin toisella puolella lukee tietysti Punkkua ja pydee, koska siihen suuntaan pergolan läpi kulkiessa päätyy meidän kesäkeittiöön.

Kovasti jo odotetaan sitä aikaa, kun pergolan läpi viipotetaan molempiin suuntiin niin, että kyltti heiluu: kasvimailta ja -huoneesta haetaan vihannekset ja kesäkeittiössä valmistetaan ne herkuiksi.

Eka kerta

Raaputin eilen kasvihuoneen oven edestä jäät pois, jotta pääsin puikahtamaan ekan kerran tällä vuosikymmenellä kasvariin tsekkaamaan talvituhoja. Routa oli jälleen kerran myllännyt perustuksia hajalle. Taidettiin tehdä moka, kun muurattiin parsapenkki kasvarin toiselle seinustalle. Se seinusta routii pahasti joka vuosi. Toisen seinustan perustuksiin ei ole routa koskaan vaikuttanut.

Joku onneton myöhäissyntyinen amppari oli tehnyt loppusyksystä pesän kasvarin kattoon. Ihme, että niin kylmässä se on vielä jaksanut pörrätä. Jahka lumet tuosta vähän enemmän sulavat, täytyy vielä kerran putsata kasvari painepesurilla, jotta saa pesän rippeet pois kevään tieltä.

Seuraavaksi sitten odotellaan aurinkoisia kevätpäiviä, jotta saadaan korkattua terassi (kuvassa). Päästään juomaan iltapäiväteet terassille, ja hyvässä lykyssä koirat ja taimet pystyvät viettämään päivät siellä valohoidossa.

Jäniksillä on näköjään jo kevät alkanut, kun piha on jälkiä täynnä. Hanki on nyt niin paksu ja kantava, että pääsevät loikkimaan ihan mihin vaan. Omena- ja luumupuita ovat jo käyneet urakalla nakertamassa, kun kyseiset puut on suojattu vain rungostaan, ja runko on nyt kokonaisuudessaan hangen alla. Eipä olisi tällaisia olosuhteita syksyllä osannut kuvitella. Koirat tietysti juhlivat, kun hangella on papanabaari toisensa jälkeen.

Inspiraatiota lehdistä

Puutarhahulluuden alussa tilasin lähes kaikki Suomessa ilmestyvät puutarhalehdet ja luin ne kannesta kanteen. Nopeasti kuitenkin iski totaalinen kyllästyminen, kun lehdet toisti samaa kaavaa:

- Joka numerossa esitellään upea puutarha. Puutarhan omistajat ovat olleet eläkkeellä jo 100 vuotta ja hoitaneet koko sen ajan puutarhaansa käymättä välillä edes syömässä (just joo. Entäs me työssäkäyvät?)

- Talvinumerossa puhutaan, kuinka puutarhassa on hyvä olla valaistusta (no s***, Sherlock!)

- Kesänumerot ovat inspiroivampia kuin talvinumerot, vaikka talvella ois aikaa suunnitella ja vertailla lajikkeita.

- Esiteltävät lajikkeet ovat samoja vanhoja ja tylsiä.

- Lehdet keskittyvät enemmän koristekasveihin kuin keittiöpuutarhaan

- Taitto on niin väljä, että juttujen vähyys paistaa silmään, eikä jutut erotu mainoksista.

Pikkusiskolle viimeinen niitti oli useamman sivun juttu jäälyhdyistä. Minä lopetin kaikki tilaukset siihen, kun artikkeli alkoi: "Saduissa on usein sinisiä kukkia. Sinisiä kukkia on oikeastikin olemassa ja niitä voi istuttaa omaan puutarhaan." Voiko enää enempää keksiä tikusta asiaa?

Minä haluan lehdeltä hyviä kuvia ja taittoa, ohjeita ja innostamista, vinkkejä mitä kannattaa tehdä ja mitä lajikkeita kokeilla. En halua Pentti Alankoa masentamaan, kuinka ei kannata kasvattaa mitään muuta, kuin mikä tontilla luonnostaan viihtyy (= voikukka ja ohdake). Haluan jonkun hehkuttamaan eri luumulajikkeita ja kannustamaan ruusujen kasvatukseen savimaalla. Haluan jonkun kertomaan mulle joka kuukausi, mitä kaikkea kivaa kannattaa puutarhan hyväksi nyt tehdä ja jonkun vertailemaan, onko Aquadulce Claudia maukkaampi kuin Jubilee Hysor.

Koska Suomessa kasvukausi on lyhyt, olisi täällä varmasti suuri tilaus kunnon puutarhalehdelle, kun puutarhurit viettävät yli puolet vuodesta sisätiloissa. Harmi vain, että alan osaajia ei meillä näköjään ole.

Inspiraatiota telkusta

Tähän aikaan vuodesta olisi paljon aikaa suunnitella tulevan kesän istutuksia. Käsittämätöntä, ettei suomalaiset televisiokanavat ole ymmärtäneet, että nyt on puutarhaihmisillä aikaa katsoa puutarhaohjelmia. Jostain syystä ne aina lähettävät puutarhaohjelmat kesällä, jolloin puutarhaihmiset ovat pihalla.

Toisaalta ehkä hyväkin niin. Suomalaiset puutarhaohjelmat ovat niin noloja ja myötähäpeää herättäviä, että on parempi, kun ei niitä ehdi katsoa. Joku tekopirteä täti-ihminen huonosti istuvissa vaatteissaan istuttaa yhden tuijan sinne ja yhden ruusun tänne, ja jää katsojan mielikuvituksen varaan, millaiseksi puutarha aikanaan kasvaa ja missä ajassa. Vinkkiosiossa täti tökkää heinäseipään maahan, ripustaa siihen vanhan lakanan ja sitten hehkuttaa, kuinka hienon katoksen siitä sai. Köyhää! Noloa!

Muunmaalaisissa puutarhaohjelmissa sentään herätellään innostusta, ja näytetään, mitä ja miten asiat kannattaa tehdä. Harmi vain, että televisiossa osataan hyvät ohjelmat piilottaa jonkin idioottimaisen "Puutarhaunelmia, Unelmapuutarhoja, Puutarhahaaveita, Haavepuutarhoja" lässynlää nimen taakse, jolloin niitä ei edes noteeraa mitenkään.

Joskus ollaan onnistuttu avaamaan telkku oikeaan aikaan ja saatu tallennettua Titchmarshin parhaat. BBCkin on havahtunut tallentamaan vanhoja ohjelmiaan DVD:lle, joten niitä saa kätevästi tilattua. Täytyykin taas katsoa läpi Geoff Hamiltonin DVD-pakkaus, jossa tehdään puutarha ihan alusta lähtien ja näytetään, miten kasvihuonetta ja kukkapenkkejä voi käyttää hyväksi vihannesten kasvatuksessa. Se on kauniisti kuvattu ja antaa ihan oikeita ohjeita katsojille, eikä vain höpötä joutavia jonkun Ö-luokan julkkiksen takapihalla.

Inspiraatiota kirjoista

Lena Israelssonin Keittiöpuutarhuri on ehkä maailmankaikkeuden paras puutarhakirja. Lena kertoo mielenkiintoisia faktoja kasviksista ja inspiroi kokeilemaan kaikkea uutta. Vaikka kirja on täyttä asiaa, onnistuu se samalla olemaan leppoisaa luettavaa, ja niinpä luen sen joka kevät uudestaan. Jopa keittiöpuutarhan perustaminen on kirjassa kuvailtu niin ihanasti, että pelkästään siitä ilosta vois hankkia uuden tontin ja perustaa sinne toinen keittiöpuutarha.

Hyvänä kakkosena on Arno Kasvin Arnon keittiökasvit, jossa kannustetaan rohkeasti kokeilemaan eri kasveja ja annetaan vinkkejä, mitä ruokaa kasveista kannattaa tehdä. Kutkuttavan lisämausteen tuo Arnon hedonistinen tyyli. Heti tekee mieli mennä hörsyläinen kesämekko päällä puutarhan siimekseen nauttimaan hyviä kasvisruokia valkoviinin kera.

Omistan kilokaupalla puutarhakirjoja, mutta valitettavasti kun on yhden lukenut, on lukenut ne kaikki. Kaikissa on samat kasvatusohjeet ja tuholaistorjuntaohjeet, mutta harva kirja tarjoaa ahaa-elämyksiä ja inspiraatiota. Ja mikä kamalinta: harvassa on kauniita kuvia. Miten ihmeessä kukaan saa kuvittamattomasta puutarhakirjasta mitään irti?

Silmissäni saavat armon enää vain sellaiset puutarhakirjat, jotka yhdistävät meidän perheen suosikkipuuhat: puutarhanhoidon ja ruuanlaiton. Jamie Oliverin Jamie at home ja Carol Kleinin Cook your own veg ovat viimeisimpiä hankintoja tässä genressä. Molemmat kaivetaan esiin, kun huomataan kesällä jotakin kasvista kypsyvän ylenmäärin.

Taimikateutta

Naapurin tädillä on keväällä aina kadehdittavan suuria ja terhakkaita taimia menossa kasvihuoneeseen. Täti kasvattaa taimiaan valoisassa ja viileässä kellarissa, ja kotirouvana ehtii huolehtia niistä päivittäin, joten ei ihme, että tomaatitkin sillä kukkii jo heti toukokuussa, ja sato on korjattu ennen pakkasia.

Kerran sain tädiltä hirmuisen määrän tomaantintaimia. Omat taimet näyttivät todella noloilta niiden rinnalla, vaikka onneksi nekin robustoituivat kesän mittaan kasvihuoneessa. Olin kuitenkin erittäin tyytyväinen, ettei täti päässyt niitä näkemään.

Tädillä on kaiken kukkuraksi aitan seinustalla papula: pelkästään pavuille varattu pikkuruinen kasvari. Niin, ja täti saa jopa purjoja kasvatettua!

Lumen sulattua teen aamupissatus(/kyttäys-)lenkkejä kauniille keltaiselle talolle asti. Sen omistaja on myös näitä kadehdittavia taimikasvattajia. Ikkunalaudat sillä on aina täynnä muhkeita taimia, ja kasvimaa niin nätiksi laitettu kukkineen kaikkineen, että joka aamu toivon koirien pysähtelevän just siinä kohti mahdollisimman pitkään. Tädillä on vielä kaiken kukkuraksi versonvihreä autokin!

Taimikasvatus on sellainen taito, mikä pitäisi opetella ihan kunnolla; tosin uuteen omakotitaloon ei koskaan saa sellaisia kasvatusolosuhteita kuin noiden tätien vanhoihin taloihin, kun uudet talot on tiiviimpiä ja huoneilma myös sen mukainen. Lehdissä neuvotaan istuttamaan siemenet köyhään multaan ja sitten panttaamaan lannoitusta, kunnes varsinaiset lehdet ovat puhjenneet sirkkalehtien ylle. Minä kyllä lannoitan jo varhaisessa vaiheessa, kun ei nuo taimet muuten kasva mihinkään.